Miten menee?

Vähän on nyt inspistä kirjoitella, joten voisin tehdä taas tälläisen postauksen viimeaikaisista kuulumisista. Mulla jotenkin pää lyö ihan tyhjää tämän blogin kanssa enkä yhtään tiedä mikä olisi kirjoittamisen arvoista.. Selasin mun ihan ensimmäistä blogia ja siellä oon kirjoittanut ihan mistä vaan :D En usko, että sellaiset ihan niin yksityiskohtaiset pälätykset random asioista ketään kiinnostaa, mutta oon myös sitä mieltä, että musta on tullut liian vaativa sen suhteen mitä tänne kehtaa laittaa. Eihän pointti edes ole siinä, mikä kiinnostaa eniten muita vain siinä, mistä mun mielestä on kiva kirjoittaa! Niitä sitten kiinnostaa, keitä kiinnostaa. En mä ikinä mitään rajattua teemaa tälle blogille tule haluamaan ja nykyään sitä anohateakaan ei satele joka reiästä, joten turhaan otan paineita :> Toivoisin vain osaavani olla hieman aktiivisempi ja aikaansaavampi tämän kanssa.


Valitettavasti (taas jälleen kerran) on enemmän negatiivisia asioita sanottavana kuin positiivisia. Tällä hetkellä oon ihan oudonkin hyvällä tuulella, mutta näitä hetkiä on kyllä hyvin harvoin. Tämä vuodenaika ei ole yhtään mun juttu eikä ole koskaan ollutkaan. Ehkä nyt on vielä erityisvaikeaa jaksaa, kun ei ole mitään arkirytmiä ja on aikaa nauttia kärsiä tästä pimeydestä. Olen kyllä innostunut valokuvaamaan, joten se innoittaa mennä entisestään enemmän ulos. Harmi, että säät ovat vaan niin surkeita...
      Arkirytmiä en tule myöskään saamaan sillä koulusta tuli kielteinen vastaus. Pääsin niin monesta vaiheesta läpi, että jopa itse aloin vähän ajattelemaan, että mähän saatan päästä tuonne. Näin ei kuitenkaan käynyt ja olen kyllä asiasta turhautunut. Olin todella kiinnostunut tuosta koulusta ja oikeasti motivoitunut palaamaan koulun penkille, mutta tätä ei nyt tule tapahtumaan. Katsotaan, jos kevään yhteishaussa olisi jotain mulle sopivaa. Motivaationi ei ole kuitenkaan läheskään sitä tasoa, että jaksaisin mitä tahansa opiskella. Menen sitten vaikka mielummin töihin, jos ei löydy mulle sopivaa alaa tällä hetkellä. Käyn kuitenkin tuolla nuortenryhmässä nyt yhden päivän viikossa lisää, eli ma-ke. Sekin on jo tällä hetkellä tarpeeksi vaativaa..!

Ihmissuhdeasiat painaa myös mieltä paljon. Kuten jo sanoin, tämä vuodenaika ei sovi mulle ja sen näkee aktiivisuudessani ylläpitää ihmissuhteita. Samaan aikaan on suuri tarve ja halu viettää aikaa kavereiden kanssa, mutta heti jos jotain on sovittuna, tahtoisin perua sen heti. Olen vain niin väsynyt, että jo ajatus sosialisoinnista rasittaa. Se ei kyllä haittaa, jos mun kanssa viestittelee, mutta keskustelu saattaa mun takia hiipua jossain vaiheessa melko yllättäen.. Huono omatunto, etenkin kun jotkut kertoo miten tahtoisi jutella mun kanssa enemmän. Odottakaa kesää, eikun-!
      On myös ollut ongelmia ihmisten kanssa, joka vaivaa mieltä. En tykkää, jos asioista tehdään vaikeita, koska olen henkeen ja vereen yksinkertaisuuden ystävä enkä jaksa, jos asioihin takerrutaan pitkäksi aikaa ja samaa asiaa pitää puida päivästä toiseen. Jos jokin asia vaivaa, niin tottakai suostun ja haluan siitä jutella ja etsiä ratkaisua, kunhan tämä osataan tehdä asiallisesti. mutta itse en vaan jää roikkumaan asioihin kynsin ja hampain kiinni. Ahdistun, jos asioista ei päästetä irti ja multa vaaditaan jotain tietynlaista käytöstä ja hyvityksiä. Teen oman osuuteni ja tulen vastaan, joten se on toisen henkilön tehtävä antaa olla. Voin vannoa, että en jää kantamaan minkäänlaista kaunaa ja kaikki on heti anteeksiannettu ja unohdettu, kunhan saan tarvitsemani tilan.
      En muutenkaan ymmärrä vihan ylläpitämistä. Eikö siihen mene turhaan energiaa, jonka voisi käyttää ihan mihin tahansa muuhun? Eihän ihmisistä tarvitse pitää, mutta tuollaiset mustavalkoiset ratkaisut eivät ole jotain mitä itse osaisin ymmärtää. Tykkään olla kaikkien kanssa edes sellaisissa väleissä, että saa vapaasti mennä vaikka kuulumisia kysymään. Inhottavaa, jos on oikeasti asiaa jollekin ja tietää, että ei ole oikeutta mennä puhumaan :DD

Suurta iloa tähän kaikin puolin synkkään loppuvuoteen tuo eläimet. Kriden koira Jade oli meillä hoidossa pari päivää ja heti sen perään naapurin kääpiösnautseri Frit tuli tänne. Kaksi viikkoa saa nauttia siitä pikkuruisesta. Reilun viikon päästä minun huolehdittavaksi jää myös kaksi perhetutun chihuahuaa. Ja koska eihän vain koirat riitä, minulla on alivuokralaisena kaverin kani täällä niin kauan kuin tarvitsee. Aluksi emmin hieman kanin kohdalla, koska Papun menetys oli niin raskasta, mutta siitä on itseasiassa ollut apua. Tomon touhuja katsellessa huomaa, ettei Papu ollut täysin voimissaan enkä siis tunne niin suurta syyllisyyttä päätöksestäni enää. Varmaan jossain vaiheessa elämää tulee taloudesta löytymään pupu ihan pysyvästi, mutta se on edessä vasta jossain kaukaisessa tulevaisuudessa!

Mulla ei oikeasti ole melkein ikinä laittaa näihin aiheeseen liittyviä kuvia ja siihen näiden julkaiseminen yleensä jää. Onneksi on täytekuviksi Islaa senkin edestä...!