Hermolomaa

Huomaa kyllä heti, kun on ollut yli viikon muualla, että oma yleisfiilis on paljon parempi kuin lähtiessä. Toivotaan nyt, että tämä olo pysyisi edes hetken tällaisena eikä tulisi mitään kamalaa romahdusta takaisin pohjalle tässä parin päivän sisällä. Osa ennen lähtöä huolestuttaneista asioista on kyllä nyt jo paremmalla mallilla, eli niitä ei tarvitse ainakaan ihan samalla teholla murehtia enää. Vielä kun tästä kunnolla edes joku näistä suurimmista asioista ratkeisi kokonaan niin olisin tyytyväinen. Mutta tällä hetkellä tärkeintä tietenkin, että edes suunta on oikea!

Kävin tosiaan kouluhaastattelussa 13. päivä, joka ei mennyt yhtään putkeen. Vaikutin ihan typerältä ja tuli todella lannistunut olo, koska olin valmistautunut ihan erilaisiin kysymyksiin. Tällä hetkellä en kyllä enää edes halua sinne, koska löysin paremman vaihtoehdon :D

Torstaina tuli lähtö Outokumpuun! Olin ollut siellä viimeksi vasta kuukausi sitten, eli todella mukavaa kun pääsi näin nopeasti takaisin. Automatkaan alkaa jo turtumaan eikä se tunnu edes niin pitkältä enää. Asiaan tietysti vaikuttaa myös hyvä matkaseura! Oltiin suhteellisen aikaisin perillä ja Mira oli vielä syyslomalla, eli ehdittiin heti ekanakin iltana tekemään asioita.

      Olin ottanut mukaan Walking Deadin 5. kauden ja Harper's Islandin, mutta katsottiin molemmat niin kauhealla tykityksellä, että ne oli parissa päivässä jo ohi. Tykkäsin paljon tosta 5. kaudesta ja musta tuntuu, että Walking Deadilla on vielä nousu menossa. Kausi kaudelta mennään parempaan suuntaan! Harper's Island oli sen sijaan melko pettymys.. Kesti liian kauan, että hahmojen välille syntyy jännitystä, joten itsekin oli melkolailla vain "meh" kaikkien juonikäänteiden kohdalla.

Katsottiin myös parit leffat (Balto 2 ja 3, Muumipeikko ja pyrstötähti, Beverly Hillsin hienostohauva) mutta muuten tekeminen painottui enemmän tietokoneen ja Hanabin ääreen. Hanabi vaikutti aluksi ohjeita kuunnellessa jotenkin typerältä, mutta todellisuudessa se olikin ihan paras :D Kertaakaan ei kuitenkaan päästy sitä täysin läpi. Yhden kortin päähän jäi parhaimmillaan. Kyseessä oli siis tavallaan korttipeli.

      Tietokoneella sen sijaan piirrettiin collabbi ja pelattiin Hatoful Boyfriendiä. Mira osti ton pelin ihan vaan läpällä, koska se oli Steamissa alennuksessa ja pelattiinkin sitä vaan naureskellen, mutta mitä enemmän pelattiin niin sitä enemmän siinä alkoikin olemaan syvyyttä. Ja kyllä, kyseessä on siis deittipeli, missä on puluja. Voitteko uskoa.. Lopulta se osottautu niin intensiiviseks ja traagiseks, että unohdettiin viedä koiratkin ulos kun vaan pelattiin Hatoful Boyfriendiä. :DD Ja siis en vitsaile!! Se oli hyvä.

Vaikka tällä kertaa tulikin vierailtua pidempään kuin viikko niin silti aika meni todella nopeasti. Samaan aikaan tuntuu, että tehtiin ihan hirveästi asioita, mutta samaan aikaan tuntuu ettei aika riittänyt mihinkään. On niin ihanaa, kun on koko ajan joku seurana, mutta silti voi myös vetäytyä omiin oloihin ja tehdä omia juttuja. Kotiarkeen sopeutuminen tuleekin olemaan varmaan tämän takia hankalaa, kun kaiken joutuu tekemään yksin. Mikään ei ole parempaa, kuin arkisten asioiden tekeminen yhdessä. ♥

Koulusta vielä sen verran, että hain tosiaan nyt toiseenkin paikkaan. Veljen tyttöystävä vinkkas mulle opiskelupaikasta, mihin voisin hakea ja aloinki heti siitä kuultua väsäämään hakemusta sinne. Pohdin sitä tekstiä ties kuinka kauan ja, kun vihdoin olin siihen tyytyväinen, kone sanoi error. Lannistuin vaa sängylle itkemään, mutta sain sitte seuraavana päivänä kirjoitettua uuden hakemuksen. :D Mira auttoi ihanasti muistamaan, mitä asioita edellisessä oli lukenut.
      Tuonne tosiaan tahtoisin enemmän, mutta tieto siitä tulee myöhemmin kuin tuosta ekasta paikasta. Tavallaan toivon, että ekasta paikasta tulisi kielteinen vastaus ja pääsisin tuonne niin ei vahingossakaan kävisi niin, että kieltäydyn saamastani paikasta enkä sitten pääse tohon toiseenkaan. Miksi kaikki menee mulla aina niin monimutkaiseksi!

Fiilisten tuulettelua

Pahoittelut taas pidemmästä tauosta. Syy on taas tämä yleisin, eli oma mieliala vaan oli niin surkea ettei minkäänlaista kiinnostusta kirjoittamista kohtaan ollut. Eikä tässä pahemmin mitään kirjoittamisen arvoista ole tapahtunutkaan. Kävin kyllä Outokummussa ja nyt olen menossa sinne viikon päästä uudestaan, mutta en vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa. Reissua ennen itseasiassa oli pidempi (jotain kaksi viikkoa..) kausi, kun olin ihan huippuhyvällä tuulella ja vastoinkäymisetkään ei lannistanut, mutta sitten alkoi tämä ankea lasku. Mulla saattaa hyvinkin olla päivän aikana joku pieni meno, jonka aikana olo on hyvänä, esim nään jotain kaveria, mutta kotiin palatessa makaan vaan sängyllä ja nukun suurimman osan ajasta. Tähän tarvittaisiin muutos, onneksi on tosiaan tuo matka tulossa. Rahahuolet painaa kyllä mieltä niin vahvasti tällä hetkellä, että toivottavasti saan ne pois mielestäni edes hetkeksi.

Saan romahduksia, vajoan pohjalle ja kerään itseni sieltä uudestaan ylös uskotellen, että kyllä tämä tästä. Vastoinkäymisten kasautuessa alan valmistautumaan uuteen romahdukseen ja joka kerta sieltä nouseminen on edellistä kertaa vaikeampaa. Koitan tarpoa tässä mudassa eteenpäin ja välillä tuntuu, että harteillani on omieni lisäksi myös muiden ihmisten huolet, jotka hidastaa tätä matkaa entisestään. Ketään en syytä, koska se ei ole kenenkään vika, että olen näin empaattinen ja huolehdin muista epäinhimillisen paljon, mutta joskus kannattaisi miettiä kuormittaako ympärillä olevia ihmisiä liikaa negatiivisuudellaan.
      Olen nähnyt netissä postauksia, missä ihmisiä sanotaan itsekkääksi, jos he kertovat masentuneen läheisen huolien vaikuttavan myös heihin ja mielestäni itsekkäämpää on ajatella, että ne eivät vaikuttaisi. Ketään ei missään nimessä saa syyllistää masentuneisuudesta, saati esittää tilanteen uhria, mutta joskus täytyy muistaa että maailma ei pyöri vain omien ongelmiesi ympärillä, vaan muillakin on omat arjen haasteensa ja, jos kuormitat jatkuvalla syötöllä heitä, tulee niistä selviytymisestä raskaampaa. Jatkuva huoli toisesta ihmisestä lamaannuttaa. Ota siis saamasi apu vastaan, mutta muista myös antaa sitä takaisin, älä vain vastaanota.

Olen aloittanut yhdessä nuortenryhmässä, missä käyn kahdesti viikossa ja siinä onkin mitä mun elämässä tällä hetkellä tapahtuu. Jonkin verran tulee kyllä kavereitakin nähtyä, mutta tällä hetkellä kaipaisi, ja tarvitsisi, enemmänkin sellaista rentoa sosiaalisointia ja olis ihan huippua, kun täällä lähellä asuisi joku kaveri joka tykkäisi mun kanssa aikaa viettää lyhyemmälläkin varoitusajalla. Tosi usein tulee fiilis, että tahtoisin katsoa leffaa jonkun kanssa tai vaikka käydä kävelyllä tai kiertelemässä kaupoissa, mutta ei mulla ole oikein ketään, ketä pyytää. Omaa syytähän tämä myös on, koska oon kovin awkward ihminen ja harvojen kanssa voin ottaa oikeasti rennosti.
      Yksinäisyys on perseestä. On kamalaa kuunnella mielen jatkuvaa kuiskintaa siitä, että en ole tarpeeksi hyvä. Olen väärän näköinen, tykkään vääristä asioista, puhun liikaa, puhun liian vähän... Lista jatkuu ikuisesti. En tiedä, mistä uusia kavereita voisi saada saati miten säilyä tarpeeksi mielenkiintoisena nykyisten silmissä. Jatkuva häpeä ja yksinjäämisenpelko tekee kaikesta niin vaikeaa. Miksei asiat voisi olla vain yksinkertaisia.

Kuitenkin, jotain toivoakin pilkottaa horisontissa, nimittäin olen saanut kutsun kouluhaastatteluun! Vaikka omaan pessimistiseen tapaani odotukset eivät ole korkealla tämän asian suhteen, säilytän mielessä pienen toivonkipinän, jos vaikka sieltä koulupaikka tärppäisikin. Mutta siitä kirjoittelen lisää vasta, kun asiat varmistuu suuntaan tai toiseen.