maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kohti kesää


Viikko työharjoittelua takana ja se on ollut raskasta, mutta kivaa! Mira tuli heti tiistaina tänne niin työpäivätkään ei ole tuntunut liian raskailta, kun on päässyt kotiin rentoutumaan sen viereen telkkarin ääreen. Mira kävi myös melkein joka päivä mun kanssa ruokatauolla uwu Valitettavasti mulla on ollut melkein joka päivä ennen töitä terapiaa tai psykiatrikäyntiä, eli oon saattanut lähteä jo kymmenen aikaan liikkeelle ja palata vasta kahdeksalta illalla. Mun työaika on siis klo 14-20 maanantaista perjantaihin.

En ollut nähny Miraa kolmeen kuukauteen, joten sanomattakin selvää että halusin sen tänne heti kun vain pohjoisesta palasi. Onneksi asiat saatiin sumplittua mallikkaasti, joten päästiin viettämään aikaa yhdessä viikoksi. Olin kuukautta aikaisemmin ostanut sille Tigeristä kaksi haipehmolelua, kaksi haisalkkua ja haipenaalin sekä Popcultista napannut mukaan Tepig-pehmolelun. Mira luonnollisesti päätti pistää paremmaksi ja oli salaa ostanut mulle alpakkapehmolelun Alpaca Evolution pelistä, jonka perään oon haikaillut jo pitkään *o* Niitä on ihan mahdotonta saada ja silti se oli jotenkin onnistunut??
Me ei tehty mun kiireisen aikataulun takia mitään erikoista, mutta saatiin The Walking Deadin 4. kausi päätökseen ja voi vitsi jäi kyllä mielenkiintoseen kohtaan..! Katsottiin myös alakerrassa Karhuveljeni Koda ja Leijonakuningas valkokankaalta kera Mäkkiruokien ja katteltii päivien aikana paljon telkkaria ja pelailtiin Animal Crossingia, lakkasin myös Miran kynnet. Sängyssä lagailuksi meni, mutta mikäs sen parempaa kun molemmille sellainen kelpaa. Aloitettiin myös pelaamaan Epic Mickey 2:ta, jota ei harmi vaan pelailtu kovin paljon mun väsymyksen takia. Myöhemmin sitten sitä, etenkin nyt kun ei ole mitään tv-sarjaakaan kesken!
Viikonloppuna saatiin kasa koiria hoitoon. Perjantaina pyysin Surin ja Elviksen yökylään, mutta myös Sora ja Nova tuli iltapäiväksi hoitoon ja ne haettiin sitten yöllä kotiin. Oli niin mukavaa, kun vanhemmat oli mökillä ja mun velikin oli jossain, joten koko talo oli meidän käytössä. Musta on aina kivaa, kun on tollanen koirakasa kylässä, vaikka välillä kyllä pistää ärsyttämään niistä lähtevä meteli :D Onneksi suurimmaksi osaksi osaavat olla hiljaa. Nova ja Sora oli täällä myös lauantaina hoidossa ja lauantaina tänne tuli myös Saara, Roosa ja Sofia pelaamaan Haunting Groundia.
Miraa tultiin sitten sunnuntaina hakemaan sen jälkeen, kun oltiin oltu porukalla koiria ulkoiluttamassa, ja itse päätin spontaanisti lähteä vielä yhdeksi yöksi Klaukkalaan. En tiedä millon viimeksi sielläkin oon päässyt käymään.. Mä niin tykkään siitä paikasta ja ihan vain tiedoksi, tulen tästä aina mainitsemaan :D Valitettavasti Islan kiukuttelu Nemoa kohtaan jatkuu yhä, vaikka Nemo tahtoisi leikkiä sen kanssa. Musta tuntuu, että Islaa nykyään pelottaa Nemo vähän, kun se on niin monesti juossut sitä päin. Isla ei toki aina ulkona juokse täysiä Novaa päin niin, että pentu lentelee ja kierii maassa, ei.... Hypokriitti koirani u-u Pitää totuttaa niitä toisiin paremmalla ajalla nyt kesän aikana!
      Saatiin tuolla pizzat ja muuten sitten vain lagailtiin yhdessä. Illalla Nemo tuli nukkumaan mun viereen tosi pitkäksi aikaa ja olin ihan onneni kukkuroilla. Pötkö vieressäni äää. En ollu sitäkään nähnyt ikuisuuteen, joten oli ihana päästä halimaan sitä ja heittelemään palloa ja muhmuttamaan sitä ♥ Mulla oli niin mahtava viikko, että nyt on taas karua palata tyhjään seurattomaan arkeen.
Aamulla oli aikaisempi herätys, kun piti ehtiä yhdeksitoista Kamppiin terapiaan. Herääminen ei muuten olisi ollut niinkään ongelma, ellei Isla olisi herättänyt mua yöllä kahden aikaan ja vaatinut ulos. Onneksi en myöhästynyt bussista ja oli oikeastaan ihan mukavaa kävellä pysäkille. Siinä heräsi mukavasti. Terapian jälkeen mulla oli vain kurkku niin kipeä, että piti jättää työpäivä välistä ja nukahdinkin viideksi tunniksi päivällä..

Nyt vielä viikko pitää jaksaa niin alkaa mullakin kesäloma. Otsikon mukaisesti kohti kesää mennään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti