keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain

Jouduin päätymään Papun kanssa siihen viimeisimpään ja kamalimpaan ratkaisuun.. Sitä aina olettaa, että luopumisesta seuraama suru odottaa vasta vuosien päässä, kun lemmikkinsä kanssa on ehtinyt viettää monta hyvää vuotta, mutta valitettavasti niin ei aina käy. Papu eli vain puolivuotiaaksi ja joutui kestämään erilaisia vaivoja koko tämän ajan. Tein kaikkeni, mihin pystyin ja varmaan enemmän, mitä moni noin pienen eläimen eteen tekisi, mutta lopulta täytyi päätyä tähän ratkaisuun. Suru on suuri ja ikävä sitäkin suurempi, syyllisyydestä puhumattakaan, mutta Papulla ei ole enää kipuja ja se on tärkeintä.
      Tiesin tämän olevan vaikeaa, mutta tätä surun määrää on vaikea käsitellä. En ottanut Papua sen takia, että tahdoin kanin. Otin Papun, koska rakastuin siihen heti ja tämä kiintymys ehti vain kasvaa, vaikka yhteinen aika jäi näin lyhyeksi. Tätä ikävää on vain niin vaikea kestää..

6 kommenttia:

  1. Apua, otan osaa. <3 Saanko kysyä, että mitä vaivoja sillä oli? ;o;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Ja saat toki kysyä, mutta tää on ehkä vähän epämiellyttävää luettavaa! Pissatessaan sen koko takapään alue, ihan häntää ja sen yläpuolta myöten, sotkeutuu tavattoman paljon. Siitä johtuen sille tuli märkiviä haavaumia perän alueelle, etenkin hännän tyveen, ja iho oli usein vereslihalla, mutta tuo kyllä saatiin parin lääkärikerran jälkeen parantumaan, mutta pissaongelma vaan jatkui. Eli lopulta tilanne olisi uusiutunut.
      Yhdellä lääkärikerralla myös selvisi, että Papun peräsuoli työntyy ulos ja vaikka sekin saatiin jotenkin pysymään sisällä niin se olisi vaatinut silti leikkausta, johon en siis ryhtynyt, koska ei voitu antaa mitään varmuutta sen auttavuudesta.. Luultavasti siis suolistossa oli jotain rakenteellista vikaa, joka sai pissan roiskumaan noin paljon ja Papun yleisvoinnin normaalia huonommaksi.

      Poista